Suomesta löytyy upea ja monipuolinen saaristo, jossa on mahdollista vierailla ja viettää aikaa ympäri vuoden. Yksi parhaista tavoista tutustua saaristoalueisiin, on ehdottomasti meloen esimerkiksi kanootilla. Kaikilla saaristoalueilla ei välttämättä ole järkevää liikkua melomalla, jos kyseessä on vaikkapa pääkaupunkiseutu, jossa on paljon liikenettä suurien laivojen toimesta, mutta esimerkiksi Turun ja Paraisten alue on todella sopivaa juurikin kanootilla, kajakilla tai muulla pienellä veneellä liikkumiseen.

Näiltä alueilta löytyy runsaasti erilaisia saaria joilla pääsee vierailemaan omalla veneellä ja joissa voi myös yöpyä niin halutessaan.

Miksi meloen saaristoon?

Moni meistä on tottunut liikkumaan eri paikoissa joko autoillen, pyörällä tai sitten ihan vain kävellen, mutta myös veneily ja erityisesti melonta on alkanut nostaa suosiotaan myös Suomessa. Melonta on luonnollisesti mahdollista vain kuukausina, kun meri ei ole jäässä, joten mikäli mielii liikkua saaristossa talvella, on keksittävä jokin muu keino. Melontaa on kuitenkin mahdollista harrastaa alkukeväästä pitkälle syksyyn.

Meloen saaristoon tutustuminen antaa täysin erilaisen kokemuksen, kuin muilla tavoin liikkuminen, ja pääset kokemaan saaret ja niiden ympäristön uudella tavalla. Meloen omalla kanootilla olet itse vastuussa omasta matkastasi ja voit tutustua kaikkiin paikkoihin juuri niin pitkään tai lyhyesti kuin haluat. Kanootilla liikkuminen mahdollistaa myös liikkumisen maalla, sillä suurin osa nykyajan kanooteista on tarpeeksi kevyitä, niin että voit halutessasi kantaa niitä pitkänkin matkan.

Kanootilla liikkuimnen on myös helppoa ja jos et ole varma omista melomistaidoista, on saatavilla runsaasti myös kursseja ja koulutuksia joiden avulla olet mestari melonnassa jo muutaman päivän opastuksella. Myöskin kanootin vuokraaminen on nykyään hyvin helppoa ja edullista, jos et halua omaa kanoottia ostaa.

Melonta on hauskaa puuhaa ja saat samalla hyvää hyötyliikuntaa, sekä melonta on mahdollista toteuttaa joko yksin tai sitten kaverin, tai jopa isommankin porukan kesken. Tiheillä saaristoalueilla on myös hyvin turvallista meloa, sillä näillä alueilla ei yleisesti ottaen ole kovinkaan paljon suuria laivoja tai muitakaan isompia veneitä.

Kun siis suunnittelet ensi kesäksi reissua saaristoon, harkitse ottavasi mukaan kanootti ja tutustu saariin aivan uudella tyylillä!